Toivotamme sinut tervetulleeksi kuvitettuun maailmaan, jossa tarinat ja hahmot vievät mennessään mielikuvitusta kutittelevaan seikkailuun – pieneen piilopaikkaan, jossa kaikki on hetken mahdollista!
Nooma suomalaisena designbrändinä tarjoaa kuvitettuja tuotteita monenlaisiin tilanteisiin pienistä arkisista hetkistä suureen juhlahumuun. Kaupasta löydät kortteja, julisteita, kuvakirjoja, koruja sekä tulevaisuudessa paljon muuta — niin pienille kuin suurille kuvista nautiskelijoille!
Nooman tuotteet ovat kuin pieniä aarteita, joita haluaa vaalia ja joiden äärelle mielellään palaa yhä uudelleen. Ne ilahduttavat niin lahjaksi annettuna kuin omaksi iloksi hankittuna. Tuotteet ovat tarkasti valikoituja ja laadukkaista materiaaleista harkiten valmistettuja. Toivomme, että ne tuottavat iloa pitkäksi aikaa!
Nooman arvoihin kuuluu niin yhteiskunnallisesti kuin ympäristön kannalta vastuullinen toiminta. Näihin periaatteisiin peilaamme valintojamme ja toimintatapojamme. Haluamme olla reilu yhteistyökumppani ja jatkuvasti oppia ja kehittyä niin, että toimintamme on läpinäkyvää ja kestää tarkastelua.
Tavoitteenamme on, että tuotteemme ovat mahdollisimman lähellä tuotettuja. Valitsemme tuotteet sekä yhteistyökumppanimme huolella. Hankinnoissamme suosimme paikallisia ja kotimaisia yrityksiä ja tarvittaessa toimimme myös muiden tuottajien kanssa Euroopan sisällä. Pyrimme läpinäkyvyyteen tuotteiden alkuperän, tuotantomaan sekä käytettyjen materiaalien osalta. Pakkauksissamme hyödynnämme mahdollisuuksien mukaan biohajoavia ja kierrätettäviä materiaaleja.
Olen tamperelainen kuvittaja ja graafinen suunnittelija sekä Nooma Creative Oy:n perustaja. Olen työskennellyt pitkään lastenkulttuurin ja erityisesti lasten kuvakirjojen sekä oppikirjojen kuvitusten parissa.
Suunnittelen ja kuvitan tällä hetkellä kaikki Nooman tuotteet. Kuvitustyylini on värikäs, vauhdikas, tunnelmallinen ja humoristinen.
Rakastan vuodenajoista kesää. Pohjoinen luontomme tarjoaa silloin loputtoman määrän inspiraatiota. Parasta elämässä on jaettu ilo ja nauru ja kuvitukseni ovatkin monesti hyväntuulisia ja lempeällä huumorilla höystettyjä. Pienet muusani ovat perheemme kissamummot Ronja ja Kultu.
Minut löydät parhaiten instagramin puolelta Nooman omilta sivuilta @noomacreative tai kuvittajatilini @noorakatto_illustrations kautta.